TEDDY & THE TIGERS / THE TIGERS
  
SINGLET:

  7"
  A) Dancin Shoes 
(Marvin - Welch)
 
B) Rock around with Ollie Vee (S. Curtis)
       Balls (Guitar/Flight)
  
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
   Pauli "Pale"  Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi  (b)
   Äänityspaikka ja aika: 3.10.1977, Microvox
    studio, Lahti
   Tuottaja:
Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Pertti
   Ström

                                                           Äänittäjä: Pekka Nurmikallio
                                                            Kannet: J.K. Juntunen
                                                           
Listasijoitukset:  Maaliskuu 1978: 27.
                                                            //// Toukokuu 1978: 16.
 
                                                            Poko Rekords 1978 - PIS 001


Juho Juntunen Soundista arvosteli levyn heti tuoreeltaan joulukuussa 1977:

"Tämä on kuuluista ja kauan odotettu Teddy & the Tigers-yhtyeen ensimmäinen levy Epe's music shopin uudelle Poko-yhtiölle. Teddystä ja muista tiikereistä pitäisi löytymän tästä Soundista enemmänkin juttua, joten keskitytään itse levyyn. Meno on rajua ja aitoa rockia 50-luvun henkeen, ja kaverien soittotaito on hyvä. Vanhat tutut (vaan ei liian tutut) piisit rullaavat kivasti eteenpäin ja itse Teddy Guitarin ääni nikotteluineen on mahtava. Äänitykset ja soundit ovat yksiä parhaista, mitä Nurmikallio on saanut aikaan Microvoxissa. Yksi levyn kappaleista (Balls) on poikien omaa matskua eikä se valitettavasti ole niin raju kuin olisi etukäteen voinut aavistella. Hyvä näinkin. Joka tapauksessa tämä levy on KUUKAUDEN KOTIMAINEN MAXISINGLE ja se tulee varmasti kuulumaan monen tytön ja pojan kokoelmaan, kunhan
he ensin havahtuvat huomaamaan Tigersin olemassaolon. Kunnollinen rock on aina oikeaa musiikkia. Siinä on paljon sitä, mitä puuttui 60-luvun tuotannosta ja vielä enemmän 70-luvun kamasta. Puhukoon Wallu mitä tahansa punkistaan.
" (Juho Juntunen, Soundi 12/77)

Aikka Hakala arvosteli oman debyttilevynsä Suosikissa huhtikuussa 1978:

 "Mä teen historiaa haukkumalla ekan levyni. Tai paremmin sanottuna tunnustan tehdyt virheet. Tahti on liian nopea, keskiääniä on liikaa. Kitarasoolo hukkuu lähes täysin yhdessä kohdassa. Odottakaa LP:tä,  se on nimittäin rautaa!"
(Suosikki 4/78)


  7"
  A) Bop with the Beaver Jeans (Johnny Flight)
  B) Twenty Flight Rock
(Fairfield/Cochran)

  
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
  Pauli "Pale"  Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b)

  Äänitysaika ja paikka: 12.2.1978, Microvox studio,
  Lahti
  Tuottaja:
Kari "Johnny Flight" Heimonen
  Äänittäjä: ?
  Kannet: Ben Kaila & RV / Saftra
                                                                   Listasijoitukset:


                                                                  Beaver's Productions 1978 - BB 001 B

Sleeppareiden Sakke Järvenpää arvosteli sinkun huhtikuussa -78 Suosikissa:

"Mutta tässähän on mahtava soundi. Teddy-boy laulaa ilmiselvästi pottu suussa, ehta tunnelma. Tää on hyvä siksi, että se on tarpeeksi simppeli. Fiilsi on ihan kuin muinoin 50-luvulla, oi oi oiiii...Kakkospuoli kaikinpuolin OK. Sama pottu, sama fiilis. Amerikan musiikkia, folks!" (Suosikki 4/78)



  7"
  A) Blue moon of Kentucky (Monroe)
  B) Tear it Up (Burnette-Burnette-Burlison)

 
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
   Pauli "Pale"  martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b)

   Äänitysaika ja paikka: 19.7. -78, Microvox studio,
   Lahti

   Tuottaja:
Kari "Johnny Flight" Heimonen
   Äänittäjä: Sojakka ja Kari "Johnny Flight" Heimonen
   Kannet: Moonshine, kannen kuva: Ben Kaila
                                                  Listasijoitukset: Marraskuu 1978: 12. ////
                                                                   Joulukuu 1978:
12..////                                                                               Tammikuu 1979: 19. ////  Helmikuu 1979: 25. 

                                                  Poko Rekords 1978 - PIS 001

Single Suosikin Jukebox Juryn käsittelyssä lokakuussa 1979:

Tapani Kansa: "Rokin junkkariset. Aikansa kutakin. Kyllä tämä maa ansaitsisi todella kovempia
 kohkauksen aiheita. Sääli Elvistä ja sen perintöä. Tämä on kuitenkin lähtökohta. Nyt kun pojat saa vähän fyrkkaa ja on saanut suxeen, ne toivottavasti osaavat käyttää etsikkoaikansa hyvin. Sillä nyt ne vaan yrittää matkia.Jotain omaa pojat! Etsikää itsenne. Älkää viiskytlukua. No, se siitä."
6 pistettä
Remu Aaltonen: "Menee munille, pullahiiribändi. Elvis pitäs tällästen jätkien jättää rauhaan. Tosi savossa tehtyä heinähatturokkia. Kauas on pitkä matka."  1 piste
Muska Babitzin: "Ei voi mitään, mä kyllä diggaan. Ei muuta." 9 pistettä
Tapani Ripatti: "Kaiken kaaosmaisen aaltoilun keskellä on hienoa tavata tyyppejä, jotka suhtautuvat perinteisiin vakavasti, yrittäen kaikkensa. Monilla artisteilla on kuulijakunta, jonka eteen ei viitsitä tehdä työtä, vaan luotetaan ihalijoiden sokeuteen. Teddy yrittää ja vaikka tulos tässä Blue Moonissa ei olekaan paras mahdollinen, on Tigers ravisteleva vanhoja konkareitamaan pinnalle, ja se on hyvä." 8+ pistettä.
 (Suosikki 10/79)


Soundi-lehti syyskuussa 1978 ja Mikko Montonen:

"Sanottiin Tigerseista mitä tahansa niin ainakin se ohjaa kuulijoitaan myös keikolle katsomaan bändejä pelkkien diskoihin totuttautisen asemasta. Aina tämä ei välttämättä tunnu hyvältä ratkaisulta. Ei varsinkaan muutama ilta sitten kun olin seuraamassa nimeltä mainitsematta jäävien rock/iskelmälaulajan ja laulajattaren sekä näiden bändin tyylipuhtaan ja totaalisen tylsistyttävän ravintolaviihteen alle sijoittautuvaa esitystä. Taukojen diskomusa oli suurta juhlaa, vaikka sekin koostui vuoden takaisista diskomenestyksistä! Tuolloin olin valmis Komun, koneelisen musiikin yhdistyksen. Tigersin ajaa kuitenkin Elmun asiaa, vaikka ei edustakaan Täpämuta, tämän päivän musiikkia." (Mikko Montonen, Soundi 9/78
)


 7"- Tribute to Buddy Holly EP
 A) 1) Tribute to Buddy Holly (Goddard)
      2) Changing all those changes (Holly)
 B) 1) Baby won't you come out tonight (Holly)
      2) Learning the game (Holly)           

 
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
  Pauli "Pale"  Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b)

  Äänitysaika ja paikka: 14 - 15.11 Soundtrack Studio,       Helsinki
  Tuottaja: Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Jet Smooth
                                                                Äänittäjä: Timo Tarvainen
                                                                 Kannet: ?
                                                 Listasijoitukset: Huhtikuu 1979: 6. //// Toukokuu
                                                                 1979: 5.
////  Kesäkuu 1979: 12.
/// Heinäkuu
                                                                 1979: 21.
////

Jukebox Jury huhtikuussa 1979 (yhteensä 31+ pistettä):

Tapani Ripatti: Paras tapa muistaa Buddya on ostaa sen levyjä ja kuunnella niitä. Sama se muittenkin kuolleiden muusikoiden kanssa. Muistolevy keräävät rahat vain muistelijoille, ainakin nykyään. Ehkä aiemmin runonlaulaja toimi eri pohjalta. Mä olen vähitellen menettänyt uskoni Teddyyn ja muunkin joukon aitouteen. Tämä on pätkä samansuuntaista tietä eteenpäin. Ehkä bändi tietää ja uskoo, mutta fanit harvoin.
Sorry
. 5- pistettä (Suosikki 4/79)


Blues Newsin Seppo Elonen piti levystä.....

"Tigersin uusin levy on EP:n kokoinen kunnianosoitus Buddy Hollylle. Se julkastiin Hollyn kuoleman 20-vuotispäivän yhteydessä. Levy osoittaa yhtyeen jatkuvasti kehittyvän, varsinkin instrumentaalipuolla, jossa suurimmat ongelmat ovat esiintyneet. Tämä kunnianosoitus on tehty ilmeisen vilpittömin mielin. Siihen viittaa mm. Hollyn tunnetuimpien levytysten välttäminen materiaalivalinnassa. Toisaalta se on ollut varmasti välttämätöntäkin, sillä Hollyn hitit ovat niin täysin hänen omiaan, että muilla tulkinnoilla ei ole juurikaan mahdollisuuksia selviytyä vertailussa. Miellyttävä valinta on Mike Berryn klassinen kunnianosoituslevy vuodelta 1965 (Tribute...). Tämän kauniin ja latautuneen melodian yhtye tulkitsee varsin onnistuneesti ja lähes alkuperäisen tasolle yltäen. Muutkin kappaleet ovat pääasiassa onnistuneita. Teddy ei ole Buddy Holly, mutta toisaalta ei hän sitä yritäkään, vaan laulaa kappaleet omalle äänelleen sopivasti. Kokonaisuudessaan levy, jota paatuneinkin alkuperäisintoilija voi kuunnella ilman suurempia henkisiä traumoja. "
(Blues News 1/79, Seppo Elonen)


.....toisin kuin Soundin Waldemar Wallenius

"...Kaiken tämän hieman epämieluisalta maistuvan etiikan jälkeen (Jam Rock Band: Where are you now, Buddy Holly arvostelu. toim . huom.), ei mieleni tee sanoa Tigersin EP:tä paljoakaan. He laulavat ja soittavat kolme Buddyn omaa sävelmää sekä Mike Berry & Outlawsin vuonna 1961 tekemän tributen niin hyvin kuin suinkin osaavat. He osaavat hommansa entistä paremmin ja sen sellaista, mutta jotenkin minulle vain tuottaa vaikeuksia repiä tästä huumori. Kas siinähän se tuli: he ovat niin vietävä totisia. Vilpittömiä, ehkä....asialle omistautuneita, ehkä...mutta jotenkin vielä vähän jäykkiä ja totisia. Liekö tuo kokemuksen ja vapautuneisuuden puutetta, jonka voi olettaa ajan mittaan korjautuvan?
Jos suoraan sanotaan, en ole
kiinnostunutkaan pääsemään siitä selville - Buddy Holly ei minulle eikä monille muille varsinainen  SE Juttu armon vuonna 1979. No, mikäs sitten ON?."
(Soundi 2/79, Waldemar Wallenius)



  7"
  A) Tiger Twist (Guitar/Smooth)
  B) Big Brown Eyes (Guitar/Smooth)

 
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
  Pauli  "Pale"  Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b

  Äänitysaika ja paikka: Syksy -78, Microvox
  studio, Lahti

  Tuottaja: Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Richard 
  Stanley

 Äänittäjät: 
Kari "Johnny Flight" Heimonen ja
                                                                   Richard Stanley

                                                                   Kannet: Ei kansia, jukebox-levy
                                                  Listasijoitukset:

                                                                  Poko Records 1978 - RAHIS 024 


Jukebox-single, ei arvosteluja lehdissä.



  7"
  A) Twixteen (Tarver)
  B) Fabulous (Land-Sheldon)          

 
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc), Pauli
  "Pale"  Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b
)
  Äänitysaika ja paikka: Soundtrack studio, Helsinki
  Tuottaja: Richard Stanley ja Kari "Johnny Flight"
   Heimonen

  Äänittäjä: Makku Vikstedt
  Kannet: Moonshine
                                                                   Listasijoitukset:
Syyskuu 1979: 23. ////
                    
                                                 
Poko Rekords 1979 -  PIS 032

Suosikin Jukebox Jury ruoti levyn syyskuussa 1979 (yht. 28 1/2 pistetttä):

Jari Samulin: "Näitä on tehty niin paljon lyhyen ajan sisällä että vain jotkut erityispiirteet sävähdyttää. Ei tämä."  2 pistettä
Atik Ismail: "Vähän parempaa rock a billy boogieta kuin kapple 2. Mut sorry vaan et me eletään nyt 70-lukua, eikä 50-lukua." 1 1/2 pistettä
Tapani Ripatti: "Ei niin hyvä eikä niin huono ja siinä se puute onkin - hengetön. Pisteet bändille, joka rehellisesti, minä ainakin luulen, uskoo musiikkiinsa, Niiden kannattaisi vaan laajentaa tyyliään ja heittää välillä joku "rekkavaunuajajien country-rock"Tää polkee paikallaan ja sen huomaa monesti."  7 pistettä
 (Suosikki 9/79)


Blues News 6/79, Seppo Elonen

"Teddy on urheilutermiä lainatakseni joutunut "ylikuntoon". Hän osaa entistä enemmän ja aikaansaa entistä vähemmän. Uudelta singleltä on kuultavissa kosolti energiaa ja potentiaalia, mutta tulos on jokseenkin kehno. Gene Summersin vauhdikas "Twixteen" hakataan torsoksi jäykällä rumpukompilla ja epäonnistuneella kitaratemppuilulla. Charlie Cracien "Fabulous"-hitti saa osakseen aivan omituisen käsittelyn. Tähän suoraviivaiseen ns. iskelmälliseen rock'n'rollin tyylipuhtaaseen edustajaan Teddy soveltaa sekä rockabillynikottelua sekä 50-luvun lopun Elviksen mahtipontisen puhkuvaa laulutapaa. Tuloksena voi  tietysti olla vain kauniin kappaleen jokseenkin täydellinen piloillemeno. Teddy tarvitsisi ehdottomasti nyt  pientä taukoa, jonka aikana hän saisi koota tietonsa ja taitonsa ja täsmentää näkemystään siitä, mihin hän oikeastaan pyrkii. Tämän levyn perusteella hän on nyt täysin eksyksissä vaikutteittensa ja ideoidensa viidakossa. Jotain hullua alkaa olla siinä, että kolmen LP:n ja lukuisten
 pikkulevyjen jälkeen Teddy musiikilliseti paras suoritus on TV:n Jenkkimainos. Asiaa tietysti auttaisi suuresti, jos Teddy saisi taakseen vertaisensa muusikot. Nykyinen yhtye alkaa olla hänelle kivireki."
(Blues News 6/79, Seppo Elonen)


 
7"
  A) El Diablo (Hakala/Stanley)
  B) Tears fell like crystal (Hakala/Stanley)           

   
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc), Pauli
   "Pale"  Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b)

   Äänitysaika ja paikka: Soundtrack studio 1980, 
   Helsinki

   Tuottaja: Richard Stanley
   Äänittäjä: Ian Churces
   Kannet: 
                                                   Listasijoitukset:

                                                  
Poko Rekords 1980 -  PIS 053


Back Beatin Pekka Koskivaara ei löytänyt Tigersin viimeseksi jääneestä sinkusta paljoa sanottavaa:

"B-puoli on taas kerran parempi. Siinä on edes jotain tunnelmaa. A-puolella ei nimittäin ole tarpeeksi säveltä tullakseen hitiksi. Ja B-puolesta ei taas voi tulla hitti kun se on B-puoli."
(Back Beat 4/80, Pekka Koskivaara)


LP-LEVYT

 Boppin'           

  
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
  Pauli "Pale"  Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b

  Äänitysaika ja paikka: 2.- 3.10.1977,  21.- 22.1.1978,
   27.-29.1.1978  sekä 23.4.1978,  Microvox  studio, Lahti

  Tuottaja:  Kari "Johnny Flight" Heimonen
  Äänittäjä: Pekka Nurmikallio
  Kannet: Richard Stanley ja Moonshine, Kuva: Ben 
  Kaila / Saftra

 Listasijoitukset:  Heinäkuu 1978: 15. //// Elokuu 
                                                                  1978: 8.
////  Syyskuu  1978: 15. ///  Lokakuu 1978:
                                                                   19.
////  Marraskuu 1978:19. ////  Joulukuu 1978: 15.
                                                                   //// Tammikuu 1979: 30.
A)
 1. Just like Eddie (Goddard)
 2. Lotta lovin' (Bedwell)
 3. Jeanie, Jeanie, Jeanie (Mottala-Page)
 4. Highschool Susan (Guitar-Flight)
 5. Rock around with Ollie Vee (S. Curtis)
 6. All I have to do is Dream (Bryant)
 7. Surfin' USA (Berry)
 B)
 1. Dancin' Shoes (Marvin - Welch)
 2. Baby Babe (Burnette-Burnette-Burlison-Mortimer)
 3. Nervous Breakdown (Rocuzzo)
 4. Boppin' (Guitar-Flight)
 5. When Summer is gone (S.Curtis)
 6. Blue Jean Bop (Levy-Vincent)
 7. Tiger Street (Guitar-Flight/Guitar)



Suosikki-lehden "Väinämöinen" arvosteli levyn heinäkuussa 1978:

"Keravalainen Teddy Guitar ja hänen Tigers yhtyeensä rockaa suoraan suomalaisiin sydämiin tällä mainiolla Boppin-albumilla. Ei ole vaikea arvata, mikä trio uhkaa tänä kesänä Hurriganesin vakaata asemaa. Boppin-levy antaa selvän kuvan Tigersin tavoitteista. Nuoret kaverit käyvät pelkäämättä käsiksi Eddie Cochranin, Gene Vincentin ja muiden mestareiden sävellyksiin, ja jälki on makoisaa. Mukana kiekolla on pari piisiä bändin ensimmäiseltä singleltä, ja uudet äänitykset ovat olleet työn arvoisia. Aikka-laulajan on komea nikotuksineen ja henkäyksineen, ei itse rytmiryhmäkään jää jälkeen menosta. Boppin on yksi parhaista Suomessa tehdyistä rock and roll-albumeista, mutta aivan puhtain paperein ei sekään selviä. Sovitukset ovat oudon latteita, mikä johtunee 50-luvun alkeellisen äänitystekniikan matkimisesta. Laulun nikottelukikat ampuvat joskus myös yli, mutta eiköhän seuraavalla levyllä ole jo päästy eroon moisista puutteista. Tietenkin on aina mietittävä, kannattaako tälläistä kopilevyä tehdä. Lähes kaikista lauluista löytyvät ne alkuperäiset versiot, jotka sentään ovat omaa luokkaansa. Toivottavasti Teddy & tiikerit kehittelevättulevaisuudessa enemmän omia sävellyksiä  - siihen heillä tuntuu olevan mahdollisuuksia."
 
(Väinämöinen, Suosikki 7/78)


Waldemar Wallenius ei innostunut Tigersin debyytistä:

"Teddy and the Tigers on kotomaassaan noussut esille varsin nopeasti. Siitä on kuulemma tulossa jopa erään kultin oma hahmo: 50-luvun Amerikan muoti-ilmiöiden ihannointi on menossa yhä pitemmälle. "American Graffiti"-kuvitelmissa elävät nuoret ovat ottaneet Tigersin omaksi bändikseen. Vanha rock puree kuulemma paremmin kuin punk - ja mikäs ihme tuo: Se on niin paljon harmittomampaa ja helpompaa sulattaa. Vaan samahan se so on että digataan, rockiahan se kaikki on? Minäkin diggaan vaikka minkälaisia punkkeja ja rockabillaajia.
Teddy & the Tigersin makuun vaan en oikein päässyt. Minun on helppo uskoa heidän olevan vilpittöimiä rockabilly-faneja ja sanoman levittäjiä ja se, että tämä ei minuun pure, johtuu ihan pelkästään siitä, että bändi ei mielestäni  (vielä?) esitä rokkiaan niin vakuuttavasti ja nautittavasti kuin jotkut jo aiemmin minulla himaan menneet alan suosikit. Very Simple. Sen sijaan esimerkiksi Jussi Raittinen on kansitekstissään varsin innoissaan siitä kun hänen vanhalle suosikkimusalleen on löytynyt nuorekas suomalainen tulkitsija Myös yleisön reaktiot ovat jo osoittaneet, että Tigersista saattaa tulla "neljännen polven" Hurriganes kuten Jussi povaa. Periaatteessa en minäkään pysty löytämään tästä mitään negatiivista, mutta käytännössä kyllä. Minä näet kuuntelen esimerkiksi Buddy Hollyn alkuperäistä "Rock around the Ollie Vee'tä" mieluummin, sillä se yksinkertaisesti kulkee ja svengaa tymäkämmin kuin Tigersin ohutsoundinen versio, jossa etenkin basson niin tyypillinen suomalainen tönkköisyys häiritsee liikaa. Sitten joku "Nervous Breakdown" jää niin kirkkaasti jälkeen Eddie Cochranin hurjasta runkkumeiningistä, että.... että en viitsi jatkaa esimerkkien esittämistä. Ainakin puolet biisestä ovat tuttuja ja rakkaitakin vanhempina versioina ja kun levyn soundi muuten on luvattoman väritön ja ohut, niin todettakoon enään vain se, että minun diggailua haittaa se, että olen kymmenisen vuotta vanhempi kuin Tigers ja heidän yleisönsä.. Heillä ei ole näin pitkälle mennyttä "alkuperäinen on parempi"-fiksaatiota.
 
(Waldemar Wallenius, Soundi 6/78)


Musa-lehden Immu. 1978

"On hyvä että annetaan uusein tyyppien yrittää musiikintekemistä. Varsinkin suomalainen musa on turhan kauan yritänyt nostaa vettä tyhjästä kaivosta. Asia on kuitenkin niin, ettei piru vie pitäisi levyttämisen kriteereinä olla ainoastaan se, että tyypit ovat uusia. Teddy & the Tigerisn debyytti-LP:lle en parhaalla tahdollanikaan löydä julkaisun syytä. Halusiko POKO REKORDS tämän albumin avulla ehkä vain  osoittaa, että kuinka alas suomalainen rokki on vuodien varrella valunut. Epäilempä. "Boppin" tarjoaa 14 raitaa "aitoon" 50-luvun tyyliin. Mukana on myös kolme omaa kipaletta ("Boppin",   "Tiger Street" ja "High School Susan"). Muista kappaleista mainittakoon vaikkapa "Just like Eddie",  "Surfin USA"", "Baby Babe", ja "All I Have To Do Is Dream". Kappalevalikoimassa ei sinänsä ole mitään  vikaa ja omatkin kappaleet istuvat tyylillisesti hyvin sekaan. Lopputulos on vain erittäin kehno.  Laulustemmat soivat miten sattuu. Teddy Guitarin englannin ääntämistä voisi hivenen harjoitella (varsin  r-loppuiset sanat), soundit ovat liian ohuet ja taustat valjut. Varsinaisia soittokökköjäkin on vielä mahtunut mukaan.Itsekritiikkiä bändi tarvitsisi hiukan lisää, sillä mielestäni tälle riville on Bryantin pariskunnan kyhäämä ja mm Everly Brothersin levyttämä miljoonahitti "All I Have..." liian vaativa tehtävä. Ainakin  tämän kiekon näytön perusteella. Lopputulos ei ole edes huvittava, ainoastaan ärsyttävän falski ja huolimaton. Eikä ko. raita ole ainoa. Lavalla en Teddy Guitaria, A.P.:tä ja Palea ole nähnyt, enkä näin ollen pysty sanomaan, toimiiko homma niissä puitteissa. Keikkamusanahan bändi voi heittää tämän saman tavaran vaikka kuinka hyvin.
Sanotaan että Teddy & the Tigers edustaa nejättä suomalaista rock-sukupolvea. Jussi Raittisen mielestä se tekee sen kunniakkaasti, minun mielestäni sen pitäisi mennä takaisin kellariin harjoittelemaan. Enkä varsinaisesti halua olla ilkeä, kun näin sanon, mutta Suomesta löytyy varmasti tärkeämpää ja sisällölliempääkin musiikkia tuoreiden ihmisten esittämänä."

(Musa, Risto Immonen)



 Burn it up               

   
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
   Pauli "Pale" Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi (b)

 
Äänitysaika ja paikka: 3.- 6.7., 19.7., 2.- 3.10., 11.-
   12. 10. 1978,  Microvox studio, Lahti

  Tuottaja:  Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Richard
                   Stanley
  
Äänittäjät: 
Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Richard
                      Stanley

  Kannet: Moonshine, Kuva: Fred Ohert
                                                                     Listasijoitukset: Tammikuu 1979: 10 .                                                                    Helmikuu 1979: 2. ////    Maaliskuu 1979: 3. ////
                                                                     Huhtikuu 1979: 5.
//// Toukokuu 1979: 25.

                                                                    
Poko Rekords PÄLP-4
 
A)
 1. Tiger Twist (Guitar/Smooth)
 2. Ol' blue Monaco (Guitar/Smooth)
 3. Cut across Shorty (Wilkin/Walker)
 4. Donna (Valens)
 5. Di-Di (Garner)
 6. Tiger Love (Guitar/Smooth)
 7. Peggy Bop (Guitar-Smoooth-Flight)
 B)
 1. Big Brown Eyes (Guitar-Smooth)
 2. Rock Boppin Baby (Bruce)
 3. She`s too young (Grand-Smooth)
 4. Black Sheep Boy (Guitar-Smooth)
 5. Apron Strings (Weiss-Schroeder)
 6. Nothing for Me (McFadin)
 7. Tear it Up (Burnette-Burnette-Burlison)


Juhani Aalto arvosteli köntässä Teddy & the Tigersin kaksi ensimmäistä LP:tä sekä Voxin Long Playn Blues Newsissa 6/78:

"Älkää nyt naurako. Tai raivostuko. Kyllä näillä kotimaisilla levyillä on siksi selvät yhteydet BN:n
 edustamiin musiikin aloihin, että ne ansaitsevat tulla arvioiduiksi tässä. Teddy & the Tigershan edustaa rockabillya...Teddy & the Tigers on lähtenyt liikkeelle aivan puhtaan (tai ainakin hyvin lähellä sitä) kopioinnin kannalta.
Entäpä tulos? Kyllä minun mielestäni vaaka painuu Teddy & the Tigersin puolelle. He ovat oppineet   läksynsä paremmin....Mielenkiintoista on myös noteerata kehitys, mikä on tapahtunut, kun vertaa Teddy  & kumppanien toista levyä ensimmäiseen. Eli sanottavaa musiikillista kehitystä ei ole tapahtunut. Ei  ainakaan nopeampien kappaleiden kohdalla, joita molemmat levyt pääasiassa sisältävät. Sen sijaan balladipuolella on kohennusta tapahtunut: Richie Valensin A4 kuullostaa komealta. Eli mitä opimme tästä? On tärkeämpää opetella hallisemaan jokin gimmick (a la Teddy & co) kuin yrittää kehitellä persoonallista musiikkia pohjalta (a la Vox). Ja jos joku vielä sattuu että edustamasi vuosikymmen (=50-luku) on nuorison keskuudessa suurata huutoa, sinulle aukeavat menestyksen portit. - Ei silti, kyllä suon menestymisen Teddy & the Tigersille monta kertaa mieluummin kuin jollekkin Merja Rantamäelle (ja mitä niitä nyt oli).
(Blues News 6/78)



  Rock-a-billy Rebel           

  
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc),
   Pauli  "Pale" Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b)

   Honker (sax)  Janne "Colonel" Ahlström (p)
   Äänitysaika ja paikka: Helmikuu 1979,  Decibel
   studio, Tukholma, Ruotsi

 
Tuottaja:  Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Richard 
                    Stanley

  Äänittäjät: 
Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Richard
                      Stanley

                                                                 Kannet: Moonshine, Kuva: Fred Ohert
                                                                 Listasijoitukset: Heinäkuu 1979: 5. //// Elokuu
                                                                 1979: 11.


 A)
 1. South's gonna rise again (L. & J. Denson)
 2. Honey hush (Turner)
 3. Rockabilly Gal (Guitar-Smooth)
 4. Old moss back (Oerting)
 5. Royalty of love (Guitar-Smooth)
 6. Nine-ninety-eight (Guitar-Smooth)
 7. Midnight creeper (Guitar-Smooth)
 8. Crazy Crazy Lovin' (Tiger)
 B)
 1. Touch O'Rockabilly (Guitar-Smooth)
 2. Thunder Road (Guitar-Smooth)
 3. Mean mean woman (Lynn-Glenn)
 4. Rock  and roll on a saturday night (Little)
 5. One last kiss (Guitar-Smooth)
 6. Alabama shake (McClung)
 7. Dark lonely street (Cochran-Capehart)


Suosikin Väinämöinen heinäkuussa 1979 arvosteli näin:

"Keravan tiikereiden kolmas LP-levy on luultavasti yllätys useimmille Tigers-faneille sillä bändin musiikillinen ote on muuttunut aika tavalla sitten viime kiekon jälkeen. Hassun hauskat Buddy Holly-soundit ja ne kuuluista nikotukset ovat jääneet taka-alalle ja tilalle on tullut entistä aidompi rockabilly-soundi. Musiikilliseti Rock-a-billy Rebel on Tigerin paras levy, mutta saa nähdä, miten yhtyeen ihailijat ottavat vastaan nämä karun todelliset soundit. Levy rullaa eteenpäin vauhdilla ja voimalla, eikä jäljellä ole enään sitä pikkusievää rock-taiturointia, jota tapasi Tigersin edellisiltä levyiltä. Olisiko Tigersin musiikki jo liian lähellä juuriaan.
Tigersia on sanottu kopioivaksi pullahiiriyhtyeeksi, mutta tämän levyn jälkeen moiset puheet voi sivuuttaa lähinnä kateellisena höpätyksenä. Tigers on hyvä yhtye, ja ryhmän omissa sävellyksissä - joita on muuten seitsemän kipaletta tällä kokoelmalla - on aitoa tunnetta, joka todistaa Tigersin pyrkivän kehittämään itseään ja musikkiaan. Tigers ei laske levyjään varman päälle, sillä yhtyeellä on ilmeisesti musikillista kunnianhimoa. Rock a billy Rebelillä on viisitoista laulua, joiden joukosta ei löydy yhtään tuttua rock-vakiota. Kappaleiden joukosta on myös mahdoton poimia erilleen yksittäisiä biisejä, sillä taso on tappavan tasainen. Tigersin uutuus on kokonaisuudessaan kannatettava levy."
(Väinämöinen, Suosikki  6/79)



Seppo Elonen Blues News 3/79:

"Teddyn ja kumppaneiden kolmas LP on monessa suhteessa yllättävä ja samalla vaikesti arvosteltava kokonaisuus. Maan ykkösyhtyeen asema ja Suosikin kansikuvapojan imago aiheuttaa varmasti tiettyjä paineita ja voisivat johtaa helppoihin ratkaisuihin ja alaikäisen ihailijakunnan kosiskeluun tuttua 50-luvun hittimateriaalia läpikelaamalla. Tämä asetelma taas toisaalta aiheuttaa tarvetta todistaa juuri päinvastaista levyttämällä sellaista materiaalia, jota ei missään nimessä voida syyttää rimanalituksesta ja kaupallisesta laskelmoinnista. Tämäkin pyrkimys voi puolestaan johtaa virheratkaisuihin ja yksipuolisuuksiin. Teddy on aivan ilmeisesti taiteilijana rehellinen ja kunnianhimoinen, mutta valmis hän ei missään nimessä  ole.
Hän on lyhyessä ajassa perehtynyt suureen määrään erilaisia vaikutteita, muttä hän ei ole vilä kyennyt jäsentämään ja hyödyntämään niistä kuin murto-osan. Hän etsii ja kehittyy edelleen sellaisella vauhdilla, että pakostaklin hieman kompastelee. Käsittääkseni tämä LP on tällaisen vaiheen selvä dokumentti. Teddyllä on suuri tarve osoittaa, mitä hän on oppinut ja mitä hän osaa ja tuloksena on hieman ylikireän ja pakonomaisen tuntuista työskentelyä. Rockabillyn äärimmäiset ja kantavat piirteet - aggressivisuus ja rentous - eivät toimi kunnolla, vaan jäävät osin mainittujen kireyden ja pakonomaisuuden jalkoihin. Osaamisen todistaminen johtaa myös lievään temppuiluun, esim. erilaisten kitarasoundien käyttöön, jotka eivät kaikki ole loppuun asti harkittuja ja onnistuneita. Kunnianhimoista linjaansa noudattaen Teddy on myös säveltänyt pääosan LP:n kappaleista.Säveltäjänä hän ei kuitenkaan ole vielä sitä luokkaa kuin tulkitsijana eikä sävellystyön tuloksia tällä LP:llä voi pitää erityisen merkittävinä. LP:n tiettyä yksi-ilmeisyyttä pahentaa useiden kappaleiden kulkeminen hieman epärockabillymäisessä keskivauhtisessa hölkkätempossa. Negatiivisiin piirteisiin laskisin myös kuivasti raksuttavan akustisen kitaran liian keskeisen asemen kokonaissoundissa. Tämä piirre saattaa kylläkin  olla ennen muuta tuotantoportaan virhe. Laulun miksaaminen liian taka-alle monessa kappaleessa on ainakin selvä munaus. Edellä esitetty rakentavaksi tarkoitettu kritiikki ei kuitenkaan saa peittää sitä tosiasiaa, että Teddy & the Tigers on sekä taidoiltaan että taiteellisislta tavoitteiltaan valovuosia edellä vastaavia muita kotimaisia yhtyeitä. Pari erittäin hyväksi luokiteltavaa esitystä löytyy tältäkin levyltä, raju A1 ja Johnny Burnetten version mukaisesti tehty A2, jossa Teddy kitara tavoittelee onnistuneesti Paul Burlisonin legendaarista soundia. Asia erikseen on sitten, kahdesta hyvästä kappaleesta olisi tullut vahvat A-puolet kahdelle kovalle singlelle ja singlemusiikkia rockabilly pohjimmiltaan on. Teddy pääongelma nykyisellään mielestäni on, että tällä vauhdilla hän kasvaa nopeasti eroon nykyisistä ihailijoistaan ja tukijoistaan, jotka jäävät polkemaan 50-luvun latteimpien tuntojen perään. Muualla rockabillyn ystävät ovat ylpeitä omista taitajistaan, esim ruotsalaiset Hank C. Burnettesta. Näin voisivat olla suomalaisetkin, vaikka vaikeaa onkin digata Suosikin kansikuvapoikaa."
(Seppo Elonen,  Blues News 3/79)


Waldemar Wallenius, Soundi kesäkuu 1979:

"Ei viiskytluvun villityksen tarvitse olla typerää, mutta hyvät mahdollisuudet se antaa. Eihän typeryyden tarvitse olla paha asia - minäkin puhun joskus sen tärkeydestä terapiana - mutta rajansa kaikella. Eihän se liene epäselväksi jäänyt, että rockabilly syntyi USA:n etelävaltioiden nuorten hurjapäiden omana tyylinä XXXoma itsensä, mutta mistä lähtien siihen on kuuluneet avoimen rasistiset tunnukset? Kysyn vaan että eikö levyn kannessa esiinny orjuuden säilyttämisen puolesta taistelleiden Etelävaltioiden lippu ja eikö avauspiisin teemana ole varoitus siitä
, että tämän jäykän patriarkaalisen yhteiskuntajärjestyksen kannattavat vielä tulevat nousemaan kapinaan ja näyttämään Abrahan Lincolnin demokraattisille aatteille
mihin ne kuuluvat? Kysyn vaan! Muuta en juuri viitsikään. Sääli, sillä olisin voinut sanoa sanan pari. myös siitä miten Tigers on kolmannella levyllään alkaa jo nousta omaperäisyyden tasolle (Joskin typerä imago ja yritykset laulaa sellaisia miesten lauluja kuin "Honey Hush" laskevat pisteitä lisää) Kattokaa nyt vähän näiden poikien perään, Epe ja Stanley!"
(Waldemar Wallenius, Soundi 6/79)



 Tiger Tracks

 
Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc), Pauli
   "Pale" Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b)

   Äänitysaika ja paikka: Eri aikoja 1977 - 1979,
   Microvox studio, Lahti ja Decibel studio, Tukholma,  
   Ruotsi

   Tuottaja: 
Kari "Johnny Flight" Heimonen ja Richard
                    Stanley

   Äänittäjät: Pekka Nurmikallio, 
Kari "Johnny Flight"
                       Heimone
n ja Richard Stanley
    Kannet: Moonshine, Kuvat:  Kari "Johnny Flight"       
                                                                                     Heimone
n & Richard  Stanley
                                                     Listasijoitukset: ?

 A)
 1. Broken heart (Unknown)
 2. Duck tail (Grayzell)
 3. The Woman I need (Emerson)
 4. Twixteen (Tarver)
 5. Vacation's over (Unknown)
 6. Blue moon of Kentucky (Monroe)
 7. Are you with me (Robbins/Biggs)
 8. Nothing shaking (Fontaine/Colacrai/Lambert/Gluck)
 B)
 1. Dancing shoes (Mervin/Welch)
 2. Brown eyed handsome man (Berry)
 3. Fabulous (Land/Sheldon)
 4. You're gone (Grayzell)
 5. Stay beside me (Olafson/Ellenhorn)
 6. Learning the game (Holly)
 7. Honey cause I love you (Walker/Trillis)
 8. Tribute to Buddy Holly (Goddard)


Seppo Elonen arvosteli Tigersin kokoelmalevyn alkuvuonna 1980:

"Siitä ei ainakaan ole epäilystäkään, etteikö Tiikerien neljäs lp olisi puhtaasti laskelmoidun kaupallinen siirto. Muutaman ennen lp:llä julkaisemattoman single ja EP-uran, sekä ilmeisesti yhtyeen toiselta ja kolmannelta lp:tä ylijääneiden äänitysten myyminen ylikorostuneen lyhyen tähtäimen kaupallisuuden symboliksi muodostuneelle ylikansalliselle K-tel yhtiölle näkyvän TV-mainonnan avulla nopeasti hyödynnetäviksi ei varmastikaan sisältänyt muuta päämäärää, kuin Tiikerien ilmeisesti jo lakipisteensä ohittaneen suuren suosion muuttamisen rahaksi viimeistä mahdollista penniä myöten.Taustastaan huolimatta tätäkin levyä on arvosteltava vain musiikkinsa perusteella. Näin tarkastellen lp on tavallaan edustava kuvaus yhtyeen kehityksestä, onhan mukana kahden ensimmäisen singlen kakkospuolet B1 ja B6 sekä viimeinen single A4/B3 ynnä äänityksiä näiden kahden lakipisteen väliltä. Yhtyeenä Tiikerit ei ole koskaan ollut erityisen hyvä, eikä se uransa aikana ole mainittavasti edes kehittynyt. Basisti ja rumpali eivät missään vaiheessa ole olleet täysin tehtäviensä tasalla. Päinvastoin he ovat kankealla soitolla osin tai kokonaan pilanneet monia kappaleita. Esimerkkejä löytyy tältäkin lp:ltä riittämiin. Pääasiallinen kehitys tai pikemminkin muutos on tapahtunut Teddyn kohdalla. Valitettavasti muutos on koko ajan kulkenut kehnompaan suuntaan. Alkuaikojen levyilla Teddy tietysti haparoimiseta ja kömpelyydestä huolimatta on luonnollinen ja vakuuttavakin, sekä laulajana etä kitaristina. Joskus toisen ja kolmannen LP:n välillä tapahtui rock´n´rollista yleensä pelkkään rockabillyyn, joskin muutoksen enteitä on jo toisellakin lp:llä.
Ilmeisesti Teddy sai lyhyessä ajassa niin paljon uusia vaikutteita, ettei hän pystynyt enää sulattamaan niitä ja seurauksena oli jonkinlainen rockabillyn keskeisten piirteiden väärinkäsitys. Teddy ilmeisesti käsitti erilaiset tehokeinot, kuten esim. nikotukset ja kiljahdukset tyylin peruspiirteiksi ja ryhtyi viljelemään niitä lauluissaan yli kaikkien kohtuullisten rajojen. Hänen laulutyylinsä ja -äänensä muuttui äärettömän keinotekoseksi ja pingoittuneeksi. Tehokeinojen liiallinen viljely ja äärimmäinen korostus vie hänen laulunsa nyt rockabilly parodioinnin rajalla ja josku jopa ylikin. Tällä lp:llä raja ylittyy kappaleessa A7, jonka julkaisua olisi pitänyt harkita tarkemmin. Alan klassikko A2 on malliesimerkki mainitusta vääristyneestä tyylistä. Rockabillyn pohjimmainen rentous, keveys ja iloinen ilme ovat täydellisiä vastakohtia tälle ahdistuneelle, keinotekoiselle ja takeltelevalle tulkinnalle. Teddy lauluun ilmestynyt tyylirikko lyö leimansa myös hänen kitaransoittoonsa, jossa pääosaan ovat nousseet erilaiset tyyliin sopimattomat temput ja äänet kappaleita tukevan suoraviivaisen soiton sijasta. Jos edellä esitetty arvio Teddyn nykytilasta on synkkä, niin en pitäisi hänen mahdollisuuksia vielä kokonaan menneinä. Aikasempien näyttöjen perusteella on perusteltua edelleenkin pitää häntä varsin lahjakkaana laulajana ja kitaristina, ja epäonnistuneetkin levytykset osoittavat selvää taiteellista kunnianhimoa. Olennaisen tärkeätä hänelle olisi itsensä ja tyylinsä löytäminen. Siinä mielessä on mielenkiintoista havaita että hänen parhaat suorituksensa ovat muuta kuin rockabillya ja erityisesti sellaisia kappaleita, joissa on hieman dramaattista sävyä esim eka lp:n "Tiger Street" ja tämän lp:n kappaleita aivan loistava A1 ja B8. Muihin kappaleihin nähden hyvään tulokseen hän pääsee myös Chuck Berryn tulkitsijana kappaleessa B2. Edelleen on muistettava Teddyn saautukset balladeissa, esim. toisen lp:n "Donna" ja tämän lp:n toinen Richie Valens-kappale B5 ovat hienoja tulkintoja. Mikä Teddy aikoo ja haluaa jatkaa rock´n´rollin parissa, hänen olisi syytä edetä näiden kappaleiden linjoilla ja unohtaa koko rockabilly. Ainakin siksi kunnes hän on selvittänyt itselleen mitä sen on ja mitä se varsinkaan ei ole.
" (
Seppo Elonen, Blues News 2/80)


 
  White Hot Rock                

  Poko Rekords -  1980 PÄLP

 
  Soittajat: Alpo "Teddy Guitar" Hakala (g + voc), Pauli "Pale"
   Martikainen (dr), Ari-Pekka "AP" Niemi. (b

   Äänitysaika ja paikka: Soundtrack studio, Helsinki
   Tuottaja: Richard Stanley
   Äänittäjä: Ian Churces
   Kannet: Moonshine, kuva: Red Ohert
   Listasijoitukset: -

 All songs by Hakala/Stanley

 A)
 1. El diabalo
 2. Rocktown special
 3. Hard hat and redneck
 4. Big bad world
 5. 8 foot Joe
 6. Skinny dippin'
 B)
 1. Bust out
 2. Poor old Sam
 3. Off the street
 4. Supposing
 5. Burn
 6. Flick my switch
 7. You wash, I'll dry



Suosikin Väinämöinen arvioi elokuussa 1980:

"Tigers on tehnyt musiikillisen itsemurhan uudella levyllään" Näin hurjan väitteen kuulin eräältä
 supermanagerilta, joka on seurannut Tigersin uraa kauan. Ja on totta, että Tiikereiden uusin levy voi olla pettymys yhtyeen ihalijoille. Aidot rockabillysoundit ovat jääneet taakse ja tilalle on otettu monenlaisia vaikutteita 50-, 60- 70- ja 80-luvuilta. Kitaristi Aikka Hakala vakuuttaa kuitenkin, että musikki on yhä rockabillya ja rock and rollia. White Hot Rock on kunnianhimoinen levy. Se sisältää vain Hakalan ja tuottajan toimineen Richard Stanleyn yhteisiä biisejä, joissa on jopa yllättävän paljon ideoita ja terävyyttä. Miehet ovat kasanneet nipun meneviä  ja melodisia rockeja, joissa on yhtenäinen linja. Ehkä tämä on nykyajan rockabillya, sillä sävelmissä on kantrimaisia vaikutteita ja alkuaikojen rockille ominaista letkeyttä. Hakala, Pale ja AP soittava hyvin ja etenkin Hakalasta on kehittymässä huikea kitaristi. Kutienkin yhtyeeseen toisi piristystä neljäs jäsen, joka voisi vastata esimerkiksi komppikitarasta, jolloin Tigers saisi aikaan tuhdimpia soundeja. Nyt kuulijaa jää vaivaamaa ajoittainen ehntous, joka ei sovi näihin Dave Edmunds-vaikutteisiin sävelmiin. White Hot Rock on mielenkiintoinen ja hyvä levy, mutta ehkä se ei ole sitä musiikkia, mitä Tigersiltä on odotettu. On jännittävä nähdä, miten vanha tiikeritytöt- ja pojat ottavat  tämän valkoisen, kuuman rokin vastaan."
(Väinämöinen, Suosikki 8/80)


Kollaa Kestää-yhtyeen Jyrki Siukonen arvosteli Soundissa Tiikereiden viimeisen otsikolla:

Alpo ja Tiikerit - uudet tuulet

"Teddy & the Tigers olivat suosittuja, lienevät sitä suhteellisen hyvin edelleenkin Tigers-nimisenä.
 Menestyksen huippu on jo ohitettu, ja nyt ei voi muuta kuin yrittää jarruttaa alastuloa tai sitten vaihtaa
 raidetta. Tigers yrittää jälkimmäistä vaihtoehtoa, tai pikemminkin Richard Stanley yrittää sitä. Hän
 nimittäin on sanoittanut Tigersin uuden älpeen ja on lisäksi ollut säveltämässä jokaista levyn kappaletta sekä käsittäkseni myös tehnyt levyn kannen. Kansi on lattea ja masentava, yhtye näyttää väsyneeltä ja lannistuneelta ja on kaikkea muuta kuin "hot". Kannen nähtyäni eivät odotukset olleet kovinkaan korkealla, ilmassa oli jonkinlaista tappion makua. Itse levy kiinnosti minua sellaisenaan, en nimittäin tunne juuri nimeksikään 50-luvun rock-perinnettä enkä edes Tigersin aikaisempaa tuotantoa. Ajattelin voivani arvostella tämän uutukaisen yksinkertaisesti minä tahansa levynä yrittäen parhaani mukaan unohtaa kaikki rasittavat kytkennät 50-lukuun, suosikkiin ja rahaan.
Ensimmäisellä kuuntelulla levy yllätti minut melko täydellisesti: eihän tämä olekkaan sellaista nikottelua kuin luulin (olin siis kuitenkin 50-luvun, suokin ja rahan perusteella kuitenkin muodostanut jonkinlaisen mielikuvan siitä, mitä tämä voisi olla...) No tämä ei todellakaan ole mitään 50-lukua. Stanley on saanut aikaan todella kuuluvan eron verrattuna siihen mitä Tigers oli ennen. Kappaleet muistuttavat paikoitellen kevennettyä Hurriganesia, toiset taas jotain muuta. Sovituksissa on mielenkiintoisia pikkunäppäryyksiä, jotka ainakin minua jaksavat viehättää enemmän kuin itse kappaleet.
Kitaroihin on pantu paikoitellen jopa ilmiselvää säröä. Ensin alkuun tämä jaksoi pitää mielenkiintoa yllä, mutta soittokerojen lisääntyessä esiin nousi myös häiritseviä puolia. Rytmiryhmaän jäykkyys ja aneemisuus alkoi piinata, komppi jää ponnettomaksi silloin kuin kipinöiden pitäisi lennellä, ja letkeissä kappaleissa ei löydy riittävästi keinuvaa otetta. Alpo Hakala hoitaa kitarat sen sijaan varsin mallikkaasti, nikottelusta vapaa laulu puolestaan paljastaa hänet ei-niin-erityiseksi laulajaksi.Muutamaa sinänsä tutunomaista kappaletta lukuunottamatta ei "White Hot Rock" juuri nyt, 10. soittokerralla jaksa innostaa. Kuitenkin olisin valmis jostain tarkemmin määrittelemättömästä syystä  pitämään tätä kohtalaisen hyvänä levynä - ehkäpä ensimmäisen kuuntelun positiivinen yllätys jätti lähtemättömän jäljen aivoihini. Olisin valmis myös pitämään tätä melko suuressa määrin Richard Stanleyn levynä (ehkäpä suosikki pian kohupaljastaa salaperäisen neljännen Tigersin...) tiedä sitten kuinka  oikeassa olen. Ei liene kovinkaan muodikasta sanoa odottavansa innolla Tigersin seuraavaa levyä, mutta kyllä minua tämän jälkeen ainakin jollakin tavalla kiinnostaa. Samoin kuin kiinnostaa kuulla, miten Stanley tuotaa Widowsien tulevan älpeen, White Hot Punk...?" (Jyrki Siukonen, Soundi 6/80)



Aviators
Boppin Pete and his Texas Rangers /Trio
Buck Jones (soolo)
Buck Jones & Teddy Guitar
Buck Jones & His Rhythm Riders / Lonestar Cowboys
Buddy Rider "n' Black Bisons / Black Bisons
Capitols
Candy Kids
Reginald C Castaway
Cool Cats
Cruisers
Danny & the Thunders
Dave Haapa & the Jets
Deke Devilson
Ducktails
Falcons
Frankie & the Lovers
Freddie Falcon
Generals
Golden Rocket
Hillybilly Cats + Luigi
Jamrock Band
Johnny & the Dodgers / New Dodgers
Johnny Savage & the Riders
Kitty Lee
Kokoelmalevyt
Lonestars
Mystery Train
Red Hot
Rock-A-Teds
Rock-Ola
Roxy / Roxy featuring Eddie
Thunderbird / Eddie & Roxy

Slippers
Steelers
Dave Taylor
Teddy & the Tigers
Teenangels
Tex & the Dixie Rebels
Tommy & the Teenagers