DAVE TAYLOR
  
Britti Dave Taylor loi varsin pitkän levytysuran Suomessa, joten hänet voidaan ehdottomasti laskea kuuluvaksi kotimaisten artistien joukkoon.
Taylor käväisi Hellraisers yhtyeen mukana Suomessa kiertueella ja asettui Suomeen pari vuotta myöhemmin. Hän soitti Cadillac-yhtyeessä ennen siirtymistään soolouralle.
Mies sai levytyssopimuksen Vexi Salmen Gold Disc-yhtiölle ja myöhemmin saman firman (Levytuottajat Oy) Rockin-lafkalle.
Dave soitti myös kahtena vuonna Suosikin Twistin SM-kilpailujen kiertueartistina, joten runsas palstatila oli myös sitä kautta lehdessä varmistettu.
Tayloria pyydettiin myös Teddy & the Tigersin sekä ruotsalaisen Boppersin riveihin, mutta mies valitsi soolouran.
Daven ura katkesi joksikin aikaa sekoiluihin työlupien kanssa, ja ulkomaalaisvirasto passitti miehen pois maasta pariinkin otteeseen. Hän palasi takaisin vuoden -81 kesällä, mutta uuden "Countrybilly"-levyn ilmestyessä 50-luvun rokin suosio oli jo jyrkässä laskussa.

SINGLE- JA EP-LEVYT

  7"
  All by myself /
  Peggy Sue            
 
  Gold Disc - 1979 GDS 225   
 



  7"
  Mona Lisa /
  Dim light boogie 
 
  Rockin 1980 - RS 507
 

 

  7" EP
  Rockin' in the same ol'way /
  Rockhouse /
  All she want to do is rock /
  Dave's boogie /
 
  Gold Disc 1979 - GSEP 001



  7"
  As lonely as I can be  /
  I`ve lost her again
 
  Heliander Production 1981 - HESG 5




LP-LEVYT
 
 Rockin' in the same ol'way
 
 Rockin 1979 - RL 5003



 


  Countrybilly      
 
  Heliander Production 1981 - HELP 709





















Aviators
Boppin Pete and his Texas Rangers /Trio
Buck Jones (soolo)
Buck Jones & Teddy Guitar
Buck Jones & His Rhythm Riders /
Lonestar Cowboys

Buddy Rider "n' Black Bisons / Black Bisons
Capitols
Candy Kids
Reginald C Castaway
Cool Cats
Cruisers
Danny & the Thunders
Dave Haapa & the Jets
Deke Devilson
Ducktails
Falcons
Frankie & the Lovers
Freddie Falcon
Generals
Golden Rocket
Hillybilly Cats + Luigi
Jamrock Band
Johnny & the Dodgers / New Dodgers
Johnny Savage & the Riders
Kitty Lee
Kokoelmalevyt
Lonestars
Mystery Train
Red Hot
Rock-A-Teds
Rock-Ola
Roxy / Roxy featuring Eddie
Thunderbird / Eddie & Roxy

Slippers
Steelers
Dave Taylor
Teddy & the Tigers
Teenangels
Tex & the Dixie Rebels
Tommy & the Teenagers